lauantai 30. tammikuuta 2016

Who is this irresistible creature who has an insatiable love for the dead?


Käytiin eilen Jessen kanssa keskustassa asioilla. Ostin viimeviikolla alennuksesta 2,50€ raitateepaidan ja muokkasin sitä hieman omaan makuuni sopivammaksi. Ylijääneestä kankaasta tein rusetin, jonka lisäsin mustaan pantaan. 



Hyvin näkyy vaatteet kun on mustaa mustan päällä ja valkoinen tausta :D No, kuvan tarkoitus oli esitellä tämä Hell Bunnyn kassi, jonka Jesse löysi kirpparilta 4 eurolla.



Tein eilen todella hyvää salaattia! Ikean kasvispyöryköitä ja makaroonia sekä perus paprika, salaatti, kurkku, tomaatti, maissi- setti. Lisäksi vähän BBQ- kastiketta ja valkosipulikastiketta. Jälkkäriksi Oatlyn mansikkajäätelöä murskatuilla Oreoilla. 


Parasta lenkkimusiikkia<3



Jos eläinoikeusasiat eivät kiinnosta, kannattaa suosiolla skipata seuraava teksti.

Mua on mietityttänyt viimeaikoina sellainen ilmiö, kuin eläimiin kohdistuva väkivalta elokuvissa ja siitä riittämätön varoittaminen. Useimpiin elokuviin vaaditaan nykyään merkintä ikärajasta sekä merkintä, jos elokuva sisältää seksiä, väkivaltaa, päihteiden käyttöä sekä ahdistavia tilanteita. 
Entä katsojan varoittaminen siitä, että elokuva sisältää eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa? Tiedän ettei nykyteknologia vaadi useiden viattomien eläimien uhraamista, että saadaan hyvä otos. Mutta silti, aidontuntuinen hetki kun metalliteräinen peitsi syöksyy hevosen rintaan ja hän kaatuu kuolleena maahan voi ahdistaa sellaisia, jotka eivät halua nähdä eläinten kärsimystä. 
Elokuvan on tarkoitus viihdyttää, olla hupia ja kivaa ajanvietettä ja se ihana hetki päivästä, kun saa viimeinkin laittaa aivot narikkaan eikä tarvitse murehtia maailman menoa. 
Ihmiset kokevat asiat eri tavalla. Itselläni voi jäädä hyvinkin tiukasti pyörimään verkkokalvoille pelkkä parinkin sekunnin pätkä, jossa eläimelle käy huonosti. Ja kohtaus, jossa on eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa tuo mieleen eläinten kaltoinkohtelun tosielämässä. Murehdin hieman liikaakin eläinten hyvinvointia ja tiedän, ettei kaikkia voi auttaa. Mutta haluaisin mielelläni katsoa elokuvia, joissa hauska kohtaus ei perustu siihen, että hirven pää räjähtää autoon. 
Jos nykyisessä paapomisyhteiskunnassa tunnetaan tarvetta varoittaa katselijaa elokuvan mahdollisista seksikohtauksista, niin miksei sitten tunneta tarvetta varoittaa puolustuskyvyttömän eläimen satuttamisesta?
Seksi on kuitenkin yksi luonnollisimmista asioista, riippuen tietenkin miten se elokuvassa näytetään. Mutta useimmiten seksissä ei ole kyse toisen kipua tuntevan elollisen olennon satuttamisesta, ellei ole kyse jostain S&M- jutuista tms.
Kun Taru Sormusten Herrasta- trilogian osa Kaksi Tornia tuli elokuviin, tuli kauhea haloo siitä, että elokuva sisältää paljon yksilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Tämä yksilö oli Klonkku, joskus hobitti, nykyään jotain aivan muuta. Omistaa kuitenkin vielä kädet, jalat, hampaat ja suun, jolla kommunikoida ihmisten kanssa. Siis puolustuskyvyllinen olento, ja ennen kaikkea (mikä tuntuu olevan kriteeri siihen käsitykseen ettei eläimillä ole tunteita tai he eivät tunne kipua) puhekykyinen olento. Milloin on tullut vastaavanlainen haloo siitä, että kiinni köytettyä eläintä potkitaan ja heitellään ympäriinsä?
Varoitusmerkit ja ikärajat helpottavat esimerkiksi vanhempia, heidän valvoessaan mitä lapset katsovat telkkarista ja riippuen elokuvasta ja katsojan iästä, seksi ei ole lasten katsottavaa. Tekstini käsittelee lähinnä aikuisille suunnattuja elokuvia ja olisi kiva jos väkivalta- merkin lisäksi olisi jokin merkki, mikä varoittaa eläimeen kohdistuvasta väkivallasta. Lähes kaikissa elokuvissa on nykyään jonkin tasoista väkivaltaa, mutta useimmiten kyse on kahdesta toistensa kanssa tasavertaisesta yksilöstä jotka tappelee keskenään. Luonto-ohjelmat ovat asia erikseen, sillä niissä kuvataan luonnon normaalia kiertokulkua. En itse katsokaan kyseisiä ohjelmia, koska aina niissä joku syödään. 

Koska ilmeisesti se, etten syö lihaa saa jotkut lihansyöjät raivonpartaalle ja hyökkäysmoodin päälle haluan korostaa että tämä teksti on vain minun oma mielipiteeni asiasta jota olen pohtinut jo jonkin aikaa. En halua moralisoida ketään, enkä pidä itseäni "parempana ihmisenä" valintani takia, enkä yritä käännyttää ketään. Olen valinnut olla vegaani siksi, että rakastan eläimiä ja mulle tulee vegaaniruokavaliosta hyvä olo.

- Ghoulina


torstai 21. tammikuuta 2016

Alternative Rosie the Riveter vs Stupid Girls


What happened to the dream of a girl president?
She's dancin' in the video next to 50 Cent
They travel in packs of 2 or 3
With their itsy bitsy doggies and their teenie weenie tees


Where, oh where, have the smart people gone?
Oh where, oh where could they be?


The disease is growing, it's epidemic 
I'm scared that there ain't a cure
The world believes it and I'm going crazy
I cannot take anymore


I'm so glad that I'll never fit in
That will never be me
Outcasts and girls with ambition
That's what I wanna see

- Ghoulina


lauantai 16. tammikuuta 2016

Let's bake!

Tänään tein aivan taivaallista kakkua ja mikä parasta, se on todella helppo tehdä.

Näytän ihan kunnon emännälle :D 
Ja mä vihaan sitä kun Jesse sanoo mua joskus emännäksi, tulee ihan sellainen Justiina-fiilis. 
Vielä parempi ois ollut kun olisi kaulin kädessä, mutta meillä ei ole kaulinta. 
Ohje on alunperin amerikkalainen, joten ohjeen mittayksiköt tuottavat hieman harmaita hiuksia. Amerikassa käytettävä cup (= kuppi) on noin 2,37 dl , mutta yleensä olen itse tehnyt niin, että käytän mitta-astiana aivan normaalia 2, 5 dl:n juomamukia ja silmämääräisesti sitten katsonut jos ohjeessa on esim, 2/3 cup tms. Ja muutenkin olen aika suurpiirteinen leipoja, ei haittaa jos esim keksejä onkin 200 grammaa, eikä just 198 grammaa. Ei siihen kuitenkaan kukaan kuole. :)

Ainekset:

Oreo crust
7 oz(= 198 grammaa) Oreo keksejä 
1/4 cup vegaanista voita sulatettuna

Peanut butter mousse filling
3/4 cup maapähkinävoita
1/4 cup vegaanista voita
1/2 cup sokeria
1/2 cup kookoskermaa
1 teelusikka vanilja- aromia


Peanut butter chocolate ganache
1 ruokalusikka maapähkinävoita
4 oz (=113 grammaa) vegaanista tummaa suklaata
1/3 cup kookoskermaa
1 ruokalusikka maapähkinäöljyä (itse korvasin tämän rypsiöljyllä)

suolapähkinöitä koristeeksi
pakastimen kestävä vuoka

1. Oreo crust tehdään sekoittamalla tehosekoittimessa keksit, kunnes ne ovat murusina. Lisää sulatettu voi ja sekoita uudestaan, kunnes seos on tasaista. Levitä seos vuoan pohjalle tasaisesti ja laita pakkaseen 10 minuutiksi.
2. Peanut butter mousse filling tehdään sekoittamalla kaikki aineet kulhossa ja sitten pyöräytetään vähän tehosekoittimella kunnes seos on ihanan kevyttä ja ilmavaa. Kaada seos keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita astia siten pakkaseen tunniksi.
3. Valmista Peanut butter chocolate ganache ennen kuin otat vuoan pakkasesta! Pilko tummasuklaa ja laita astiaan maapähkinävoin kanssa. Kuumenna kookoskerma kattilassa, kunnes se poreilee. Kaada lämmin kookoskerma suklaan ja maapähkinävoin päälle ja sekoita. Lisää maapähkinäöljy ja sekoita kunnes seos on tasainen. Kaada valmis seos vuokaan täytteen päälle ja tasoita. Ripottele päälle suolapähkinöitä. 
4. Laita valmis kakku vielä tunniksi jääkaappiin. 

Alkuperäinen resepti on täältä 



Hyvää yötä <3

- Ghoulina

maanantai 11. tammikuuta 2016

You know, some guys just can't hold their arsenic.

Viime torstaina tehtiin Jessen kanssa pieni road trip Lahteen, jossa mulla oli varattu tatuointiaika Tony Raidalle. Jännitti aivan älyttömästi kun en ollut aiemmin noin suurta kuvaa kerralla ottanut, mutta hyvinhän se meni. 

 Koko hommaan meni noin 5 tuntia, Tony ymmärsi hyvin mitä kuvalta halusin ja oli oikein rento tyyppi. Ja todella taitava. Mulla oli kirja mukana (Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia, suosittelen) ja välillä juteltiin koirista sun muusta. Musta on tosi mielenkiintoista jutella koiraihmisten kanssa kun omissa haaveissa on sitten joskus staffi. Vaatetta olisi kannattanut olla hieman enemmän mukana, pulju oli aika pieni ja päivä muutenkin todella kylmä. 

Jesse siis käytti mua Lahdessa autolla, vaikka oli ollut yön töissä. On mulla kyllä ihana mies. <3





   














Tykkään todella paljon nykyisessä hiusvärissäni siitä, ettei se mene haalistuessaan niin pahan näköiseksi kuin violetti meni.
Bellatrix ei malttanut pitää tassujaan musta erossa edes kuvan oton ajaksi. :D




 Joulunjälkeisistä alennusmyynneistä ostin aamutossut, pipon ja nastalenkkarit, jotka äiti maksoi mulle joululahjaksi. Pääsen viimeinkin juoksemaan kunnolla säällä kuin säällä. 
 Olen kuvaan todella tyytyväinen ja en malta odottaa että päästään jatkamaan hihaa.

 - Ghoulina

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Bitchcraft




Rhiannon rings like a bell through the night
And wouldn't you love to love her?
Takes to the sky like a bird in flight
And who will be her lover?



All your life you've never seen a woman
Taken by the wind
Would you stay if she promised you heaven?
Will you ever win?
Will you ever win?

                                       


She is like a cat in the dark
And then she is the darkness
She rules her life like a fine skylark
And when the sky is starless


- Ghoulina