sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Life is a grave and I dig it

                     Naistenpäivänä käytiin Jepajeejeen kanssa pitkästä aikaa keskustassa pyörimässä.




Jesse ja latteviikset <3


Olen ihan rakastunut tähän energiapatukkaan. Mun ihaniin luonteenpiirteisiin kuuluu se, että jos mun verensokerit tippuu liian alas tulen todella äkäiseksi ja säälin niitä ihmisiä jotka sattuu tuleen mun lähelle kun olen nälkäinen. :D Siksi mulla pitää olla aina jotain syötävää mukana ja Clif Bar kulkee hyvin mukana. En halua turhaan rääkätä muita. :D


Bonuskirppikseltä löytyi XXL- kokoinen kynähame 4 eurolla ja Harry Potter 8 eurolla. Kavennan tuota hametta kunhan saan aikaiseksi. Mulla ei olekaan yhtään kunnon kynähametta niin olen todella iloinen kun löysin tuon. Ja vielä mun lempikuosilla <3 Pompulat ostin H&M:ltä.



Lukulaarista löytyi pari elokuvaa ja Corpse Briden soundtrack oli vain euron! Joku noista Draculan kansikuvista olisi hieno julisteena, mutta meillä on muutenkin jo ihan liikaa julisteita kun edes puoliakaan ei olla saatu seinälle asti. 


Illalla tehtiin tortilloja. Kuvasta ei varmaan saa selvää, mutta tossa on ihan perussalaattia ja falafel- pullia pilkottuna ja tietty valkosipuli- ja BBQ- kastiketta. 


Mulla oli yhtenä päivänä tosi paha mieli koko päivän ja Jesse lähti käymään asioilla niin se toi tullessaan Hotel Transylvanian kakkososan. En edes tiennyt että toi on jo kaupoissa ja se ykkösosa on yksi mun lempielokuvista. 


Olen koittanut nyt välttää viimeiseen asti suoristusraudan ja föönin käyttämistä, koska lämpökäsittelyt rasittavat hiusta aika paljon. Shampoopesua olen vähentänyt entisestään ja tarkoitus olisi, että tulevaisuudessa shampoota käyttäisin vain kun olen laittanut hiuslakkaa, koska mun käsittääkseni pelkkä vesipesu ei poista hiuslakan jäämiä. Hiukset eivät ole enää niin pörröiset ja asettuvat paremmin kuin ennen. Kokeilin perjantaina sormikiharoita ja olin todella tyytyväinen opputulokseen. Ne ovat todella helppo laittaa ja hiukset säästyvät kun ei tarvitse käyttää lämpöä ollenkaan. 



Perjantai-iltana tehtiin taas bataattiranskalaisia ja kokeilin Hälsans Kökin kasvisleikettä, joka oli tosi hyvää. 


Citymarketista löytyi söpöjä purkkeja, kahvipurkki oli 5 euroa ja teepurkki 3 euroa. Hinta-söpöyssuhde oli siis hyvä. ;)

Kävin Lidlissä yhtenä päivänä ja katselin ihan ajatuksissani maustehyllyä ja kävelin samalla eteenpäin. Yhtäkkiä tunsin kenkien alla jotain liukasta ja katsoin alas, niin oli kävellyt rikkinäiseen oliiviöljypulloon. Jollain oli pudonnut se pullo lattialle ja oli sitten jättämyt sen siihen. Mua rupes naurattamaan kauheasti kun ajattelin että näytin varmaan hauskalle kun ensin kävelen suu auki hyllyn vieressä ja sitten katson alas ja alan nostelemaan jalkoja siitä öljystä pois. :D  Myyjä katsoi mua vähän hämmentyneenä kun kävin naurua pidätellen sanomassa että tuolla on jollain mennyt oliiviöljypullo rikki, varmaan piti mua ihan tärähtäneenä. :D No ei mulla kaikki inkkarit taidaakaan olla kanootissa. 

Vaikka pidänkin itseäni enemmän talvi-ihmisenä, niin kyllä nyt jo alkaa kesän odotusta olla ilmassa kun asfaltti pilkistää ja aurinko paistaa. Olisi niin ihana päästä Arboretumille lukemaan pensaiden keskelle ja pyöräilemään salille kun joka paikka tuoksuu ihanalle. 



Pian saan kertoa jännittäviä uutisia harrastuspuolelta, mutten ihan vielä. Stay tuned!

- Ghoulina


                        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti